Perjantai 12.7

Hieman venähtäneiden yöunien jälkeen suuntasimme jälleen kahdella veneellä viimeiseen kalastuspäivään, tavoitteiden hipoessa taivaita. Tatu, Henkka, Sami ja Wiltzu suuntasivatkin kauas pohjoispuolelle, laihoin tuloksin. Muutaman turskan ja sein jälkeen mieleen hiipikin tuttu sanonta, ei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan, toisen porukan jäädessä lähelle kotisatamaa. Mikko, Tomi ja Tuomo repivätkin simona kalaa, löytäessään loistavat apajat. Suurimman pommin jysäyttikin Mikko, joka nykäisi reilusta sadasta metristä reilun 16 kg:n seitin!!! Tällä kalalla Mikko tiputtikin saarella sijaitsevan vuoren kokoisen apinan selästään, liitymällä siihen toiseen kymppikerhoon, toisen jäädessä vielä odottamaan toisenlaista reissua. Myös Tapion paltaasta tällä kalalla paineltiin kirkkaasti ohi ja Mikko voittikin tämän vuoden suurin kala pystin. Kotisataman porukan toimesta saatiin iltapalaksi myös uutta tuttavuutta makrillia, joita nousikin kymmenkunta veneeseen. Reissu rupeaakin olemaan pakkailuja ja siivouksia vaille paketissa, joten on hyvä lopettaa näihin kuviin näihin tunnelmiin...

 kiinni on!!


 Mikon seiti 


iltapalaa